|
Etusivu · Historia · Matkat · Levyt · Johtaja · Jäsenet · Kuorolaisille
|
|
Joensuun ortodoksinen mieskuoro jouluna 2007 eurooppalaisessa TV:ssä
Kesällä 2007 Baijerin televisioyhtiöstä (Bayerisches Fernsehen) tuli ortodoksiselle mieskuorollemme erikoinen pyyntö: Olisiko kuorolla mahdollisuus mennä marraskuun lopulla ystävyyskaupunkiimme Hofiin nauhoittamaan joulun aikaan lähetettävää ”Weihnachten in Europa 2007” -ohjelmaa. Mukaan ohjelmaan TV kutsui omien saksalaisten taiteilijoiden lisäksi erilaisia, useimmat kansanmusiikkia esittäviä pienryhmiä kuudesta muusta maasta: Tsekistä, Itävallasta, Italiasta, Maltalta, Ranskasta ja ainoana pohjoismaisena ryhmänä Joensuun ortodoksisesta mieskuorosta johtajan lisäksi 15 laulajaa, joka oli myös suurin ulkomainen esiintyjäryhmä. Vihjeen tv-yhtiö oli saanut kuoromme ystävältä Hofista, joka oli antanut viimeisimmän levymme televisioyhtiön kulttuuritoimittajalle ja tämä levyn musiikin kuultuaan halusi ehdottomasti paikalle osan kuorostamme.
Matka nauhoitustilaisuuteen kesti tasan viisi vuorokautta. Perillä nauhoitusta harjoiteltiin kahtena eri päivänä ja varsinaisia nauhoitusajoja oli torstaina 29.11. kaksi, joissa oli myös runsaasti yleisöä paikalla. Yhteislauluna esitettyä ”Stille Nacht”-loppulaulua lukuun ottamatta kaikkien esitykset tehtiin playback-äänitystekniikalla. Eli: ääni tuli levyltä/nauhalta ja kuva esiintymisestä otettiin nauhoituksessa. Kuoromme äänellinen osuus kahdessa eri kohdassa esitetyillä lauluillamme oli yhteensä alle 2½ minuuttia! Kappalevalinnan levyltämme teki TV-yhtiö!
’Weihnachten in Europa’ on jokajouluinen suurproduktio, jonka Baijerin Televisio toteutti nyt seitsemännen kerran. Se tehdään aina eri kaupungeissa ja nyt oli Hofin vuoro saada olla ohjelman isäntäkaupunkina. Tämä oli myös Suomelle hyvä asia, sillä varsin monessa juonnollisessa osuudessa oli Suomi, Pohjois-Karjala ja Joensuu hyvin mukana. Juontaja Gunther Emmerlich on upealla bassollaan ollut esiintymässä Savonlinnan Oopperajuhlilla ja on suuri Suomen ystävä. Hofin vasta valittu Überbürgermeister Dr. H. Fichtner kertoi omia tuoreita vierailuterveisiä Joensuusta. Lisäksi paikalla oli suomalainen pappi, joka selvitteli saksalaiselle yleisölle suomalaisia jouluperinteitä. Kaikkiaan kuoro sai myös Hofin kaupungin taholta ja siellä olevan ystävyysseuran puolesta kokea ylenpalttista ystävällisyyttä koko perillä olo ajan. Kuoro esiintyi TV-tuotannon lisäksi yhtenä iltana ekumeenisessa iltahartaudessa, jonka musiikki oli kuoromme laulamaa.
Valmis esitys näytettiin eri saksalaisilla tv-kanavilla jouluaatonaaton ja jouluaaton parhaalla katseluajalla. Lopullisessa lähetyksessä oli toinen laulu jätetty kokonaan pois ja näin ollen vain laulu Kiittäkää Herran nimeä jäi ainoaksi esityksessä, joka oli kuvattu aika kaukaa parvekkeelta.
|
| Sivulla käyty kertaa. Tilastot | Kotisivut: Olli Hurskainen 2008 - ohursk at gmail.com |